Seniorit ovat kuntien harmaata kultaa

Moni minulle tuntematon eläkeläinen on ollut tukenani kuluneen viikon aikana, kun olen irtautunut puoluepolitiikasta ja perustanut oman Liike Nyt –valtuustoryhmän Helsinkiin. Olen kiinnittänyt huomiota siihen, että päätöksenteossa puhutaan usein ”eläkeläisistä” yhtenä ryhmänä, jolle toimii samanlaiset ratkaisut. Yhden koon sukkahousut eivät kuitenkaan sovi kaikille. Jotta yhdenvertaisuus toteutuisi eri ikäisten kesken, on kiinnitettävä huomiota moneen erilaiseen senioreiden elämänlaatua parantavaan seikkaan.

Pelkästään Helsingissä asuu yli 108 000 eläkeikäistä ja määrä kasvaa lähivuosien aikana reilulla kymmenellä tuhannella. Osa ikäihmisistä asuu yksin kotona, osa toimii puolison tai lapsen omaishoitajana. Toiset ovat edelleen kokonaan tai osittain mukana työelämässä, kun taas toiset ovat jo varhain jääneet työkyvyttömyyseläkkeelle.

Tilastojen valossa asia on niin, että mitä enemmän ikää tulee, sitä köyhemmäksi ihminen muuttuu. Valtaosa helsinkiläisistä eläkeikäisistä saa veronalaista kuukausituloa vain noin 1600 euroa. Toisaalta liki 4 prosenttia 65-70 –vuotiaista nauttii yli 100 000 euron vuosituloja. Silti noin kaksi kolmesta suomalaisesta uskoo, että eläkeläisten elinolot tulevat heikentymään*. Tämä on osin selitettävissä varmasti sillä, että eläkeindeksin muutosta tarkoittanut senioriliikkeen kansalaisaloite hylättiin eduskunnassa. Sen oli allekirjoittanut yli 84 000 ihmistä.

Etenkin lähestyvien eduskuntavaalien alla moni poliitikko lupaa eläkeläisille lisää rahaa. Tämä on selvää äänten kalastelua sen jälkeen, kun käytettävissä olevan eläkkeen määrästä ei juuri ole hiiskuttu kansalaisaloitteen hylkäämisen jälkeen. Taitettu eläkeindeksi, työ- tai yrittäjätoiminnan mahdollistaminen eläkkeellä ollessa, tai omaishoidon tuki ovat kyllä valtakunnan päättäjien käsissä, mutta haluaisinkin kiinnittää huomiota siihen, että kuntatasolla voidaan puuttua kurjuuteen paljon ketterämmin.

”Ei ne suuret tulot, vaan ne pienet menot”, sanovat meidän suvun vanhemmat. Kaupunkien pitäisi tehdä pitkäjänteistä politiikkaa sen eteen, että käytettävissä olevat rahat riittävät hyvään elämiseen. Kuntapolitiikan keinoin asumisen kustannuksia voidaan alentaa, terveydenhoidon hintaa laskea, lisätä kotiin tuotavia palveluja, ja tarjota parempia alennuksia esimerkiksi julkisen liikenteen lippujen hinnoista.

Toimeentulon ja terveydenhuollon lisäksi on tärkeää, että työstä eläkkeelle siirtyvien sosiaaliset suhteet toimivat ja verkostot ovat monipuolisia myös iän karttuessa. Ikääntyvien ihmisten hiljainen tietotaito ja aktiivisuus olisi molemminpuolinen voimavara, kun kunnat valjastaisivat sitä paikallisten yritysten ja kuntien tuottamien palveluiden hyödyksi. Tällaisesta työstä tulisi saada verotonta etua eläkkeen päälle, tai saada vaihtokauppana digikonsultointia, tai vaikkapa tietokoneen. Voimme luoda senioreiden, lasten ja nuorten yhteisiä kohtaamispaikkoja lähiöihin, keskustoihin ja nettiin. Seura on parasta lääkettä yksinäisyyteen.

Sukupolveni on kasvatettu niin, että vanhempia kunnioitetaan ja vanhemmilta opitaan. Niin kauan, kuin minä saan päättää, kuuluu hyvä elämä taata etenkin ikääntyville. Harmaa kulta on mittaamattoman arvokasta. Jokainen seniori tietää varmasti, mitä tarkoitan.

*) Kunnallisen kehittämissäätiön tutkimus, 2018

Kirjoitus on julkaistu Iltalehden ja Uusi Suomen blogipalstalla 21.9.2018

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *