Mirita CV

Opettajan arvot. Yrittäjän asenne

Helposti lähestyttävä päätöksentekijä hallinto- ja kauppatieteellisellä korkeakoulutuksella ja opettajan pedagogisella pätevyydellä. Työkokemusta +20 vuotta yksityisellä ja julkisella sektorilla.

Kehitysjohtaja ja Helsingin kaupunginvaltuutettu. Markkinointi- ja viestintäyrittäjä vuodesta 2006. Ikä 42 vuotta.

Helsinkiläinen poliitikko tuhansien ihmisten luottamuksella. Toimin organisaatioiden hallituksissa ja uin kuin kala vedessä kansallisissa ja kansainvälisissä verkostoissa.

Haluan kehittää koulutusta ja elinkeinoelämää lasten tulevaisuuden hyväksi. Kannan vastuun jokaisesta päätöksestä, jonka teen.

Tunnen julkisen sektorin ja yritysmaailman

Työskentelen kehitysjohtajana viestintätoimistossa. Edeltävä työsuhteeni oli työ- ja elinkeinoministeriössä yritysten kansainvälistymisen ja toimialakohtaisen elinkeinopolitiikan suunnittelijana. Koordinoin EU-asetusten kansallista toimeenpanoa sekä yritysten vastuullisuusraportointia ja kilpailukykyä tukevaa hanketta. Aiemmin olen työskennellyt mm. eduskuntaryhmän pääsihteerinä ja kansanedustajan avustajana sekä markkinointikoordinaattorina kansainvälisessä konsernissa. Edistän yrittäjien hyvinvointia paitsi politiikassa myös Helsingin Yrittäjien hallituksessa Itä-Helsingissä.

Viestintäyrittäjä vuodesta 2006

Mirita Marketing on vaikuttavan viestinnän valmentaja. Yritys syntyi halusta auttaa asiakkaitani kehittämään liiketoimintaa ja suhteita sidosryhmiin markkinoinnin ja viestinnän keinoin. Nykyään teen työtä in-housena osana maailmanlaajuista viestintäorganisaatiota. Valmennan liikkeenjohtoa, suunnittelen ja toimeenpanen strategioita, sekä tuotan sisältöjä, jotka puhuttelevat. Toimin myös puhujana ja juontajana eri tilaisuuksissa. Vuoteen 2011 asti yritykseni keskittyi myynninedistämis-, tapahtuma- ja PR-henkilöstöpalveluihin.

Monipuolinen työkokemus lisää ymmärrystä

Kuva punaisesta sydämestä jossa positiivista palautetta Miritalle hänen opiskelijoiltaan

Olen työllistänyt toistasataa työntekijää, opettanut lapsia ja nuoria, johtanut projekteja, suunnitellut tapahtumia ja mainoskampanjoita, toteuttanut markkinointia osana kansainvälistä tiimiä, työskennellyt taloushallinnossa, sekä toiminut pitkään ammattijuontajana ja moderaattorina. Aloitin työurani 13-vuotiaana. Olen ollut mm. puhelinmyyjä, siivooja, grillimyyjä, baarimikko, mainosmalli ja kehitysvammaisten avustaja.

Tekoja politiikassa 10 vuotta

Olen kokoomuksen kaupunginvaltuutettu Helsingissä vuodesta 2017. Aloitin poliittisen urani ensin koulutuslautakunnan svenska sektionen -jaostossa. Olen jäsen kasvatus- ja koulutuslautakunnassa, Uudenmaan maakuntahallituksessa ja maakuntavaltuustossa, sekä varapuheenjohtaja Kaupunkitilat Oy:n hallituksessa. Vaikutan EU-tason päätöksentekoon CPMR-organisaation hallituksessa (Political Bureau).

Kaksikielisten lasten sinkkuäiti Laajasalosta

Tärkein luottamustehtäväni on saada olla äiti. Tiedän mitä elämä voi olla eroperheissä, kun lapset viettävät osan ajasta toisen vanhempansa kodissa. Kotimme on Laajasalon Yliskylässä, jonne muutin aikanaan Munkkivuoresta. Olen asunut myös Vuosaaressa ja Roihuvuoressa. Olen intohimoinen ulkona liikkuja ja kirpparikävijä. Tykkään autoilla, matkustella ja edistää sähköistä liikennettä.

Koulutuksen ja elinkeinoelämän asialla

Teen työtä ja politiikkaa lasten takia. Ei vain omien lasteni, vaan kaikkien meidän lasten ja nuorten. Tulevaisuus rakennetaan nyt – jokainen päätös tehdään heitä varten. Julkisen hyvinvoinnin kannalta tärkeintä on laadukkaan kasvatuksen ja koulutuksen turvaaminen sekä elinvoiman kasvu työllä ja kannattavalla yrittämisellä. Arjessa tärkeintä on toimiva terveydenhoito, lähipalvelut, luonto ja mahdollisuus liikkua. Myös autot kuuluvat Helsinkiin!

Teen päätökset vastuullisesti – taloudellisesti, ympäristöystävällisesti ja sosiaalisesti. Uskon, että parempi tulevaisuus tehdään yhdessä. Lisää ajatuksiani blogissa sekä politiikka-sivulla.


Koulutus

MBA-tradenomi (YAMK). Päätöksenteon ilmiöt ja valintamuotoilu johtamisessa, Laurea 2025

Kauppatieteiden tohtoriopiskelija. Johtaminen, UniOGS University of Oulu

Hallintotieteiden maisteri. Julkisjohtaminen ja kulttuurienvälinen viestintä, University of Vaasa 2015

Ammatillinen opettaja. Opettajan pedagoginen kelpoisuus, Haaga-Helia 2015

BBA-tradenomi. Kansainvälinen liiketoiminta, Haaga-Helia 2009

Nykyiset luottamustehtävät

Helsingin kaupunkitilat Oy, hallituksen varapuheenjohtaja (kok)

Helsingin kaupunginvaltuusto, jäsen (kok)

Helsingin kasvatus- ja koulutuslautakunta, jäsen (kok)

Uudenmaan maakuntahallitus, Uudenmaan liitto, hallituksen jäsen (kok)

CPMR (Conference of Peripheral Maritime Regions), hallituksen varajäsen

Maakunnan kehittämisen yhteistyöryhmä (MYR), jäsen

Uudenmaan maakuntavaltuusto, jäsen

Helsingin Yrittäjät Itä-Helsinki, hallituksen jäsen

Helsingin Yrittäjät, hallituksen varajäsen

As Oy Starbacka, hallituksen jäsen

Helsingin Kokoomuksen Naiset, jäsen

Kokoomuksen Naisten Helsingin piiri, jäsen

Aiemmat luottamustehtävät

Helsingin Yrittäjät, hallitus ja työvaliokunta, jäsen

Liike Nyt Helsinki -valtuustoryhmä, puheenjohtaja (2018-2019)

Helsingin kaupunginvaltuusto, jäsen (kok) (2017-2018)

Uudenmaan maakuntavaltuusto, jäsen (kok) (2017-2018)

Kasvatus- ja koulutuslautakunnan suomenkielinen jaosto, jäsen (kok) (2017-2018)

Kaupunkiympäristölautakunta, varajäsen (kok) (2017-2018)

Svenska sektionen, Fostran och utbildning, ledamot (saml) (2015-2017)

Helsingin Kokoomuksen Naiset Ry, hallituksen jäsen, sihteeri (2014-2017)

Mannerheimin Lastensuojeluliitto Laajasalo, varapuheenjohtaja (2014-2017)


Vapaaehtoistyö

Koulukiusaamista vastaan yhteistyössä mm. Aseman Lapset Ry #kiusaamineneiolevitsi

Nuorten työelämäkasvatus ja YES-kummitoiminta #työharha

Sähköautot ja kaupunkiautoilu, Sähköautot Nyt! ja #autotkuuluvathelsinkiin