Koulutus kulkee käsi kädessä kasvatuksen, ammattitaitoisten työntekijöiden, innovaatioiden ja investointien kanssa. Yrittäjyyden tukeminen lisää työpaikkojen määrää ja palkkatasoa. Työllisyys lisää yhdenvertaisuutta – Suomessa jokaisella on oltava mahdollisuus hyvään elämään.
Kokoomuslainen kuntapoliitikko on sitä mieltä, että nyt kun sosiaali- ja terveydenhuollon järjestäminen siirtyy pois kuntien vastuulta, valtuustoissa keskitytään entistä tärkeämpiin tulevaisuuden hyvinvointiin liittyviin päätöksiin. Koulutuksen ja varhaiskasvatuksen järjestäminen on kuntien ja oppilaitosten vastuulla. Kuntien tärkeimpiin tehtäviin kuuluvat myös yrittäjyyden ja työn tekemisen olosuhteiden kohentaminen. Kuntapäättäjät siunaavat julkisten palveluiden resurssit, sekä suunnittelevat sen, miten ne käytetään.
Vasemmistoliitto julkisti viime viikolla (3.2.) kuntavaalitavoitteensa. Kuten Kokoomuksella, myös Vasemmistolla koulutus on kuntapolitiikan kärkenä. Olen iloinen siitä, että vasen ja oikea ääripää ovat näin samoilla linjoilla siitä, mitä suomalainen hyvinvointi tarkoittaa. Yhteistyöllä saavutetaan aina enemmän. Mutta vaikka eduskuntapuolueiden nähdään maailman mittakaavassa olevan yhtä suurta keskustaa, vasemman ja oikean laidan suurin ero on siinä, miten hyvinvointia tehdään. Nyt hankalassa talous- ja työttömyystilanteessa Vasemmistoliitto näkee tärkeänä lisätä työttömien tukia, koska työttömiä on niin paljon. Kokoomuksen tavoite on lisätä investointien ja työpaikkojen määrää, koska kaivataan talouskasvua.
Nyt kuntavaalikeväänä jokainen suomalainen on tärkeä 100-vuotiaan valtiomme tulevaisuuden tekijä. Kun hyvinvointia kasvatetaan koulutuksen ja työn kautta, saattaa 120-vuotias Suomi olla jopa vauras. Kuntatason päätösten ansiosta olisi hienoa saavuttaa taloustilanne, jossa voitaisi kustantaa kaikki tärkeimmät peruspalvelut yhteisin verovaroin. Kun nyt investoidaan koulutukseen ja yrittäjyyteen, voisi esimerkiksi terveydenhoito olla tulevaisuuden Suomessa kaikille maksutonta.
Arjen hyvinvointi tehdään kunnissa. Mielestäni hyvä elämä lähtee siitä, että jokaisella suomalaisella on pääsy laadukkaaseen varhaiskasvatukseen ja koulutukseen lapsesta aikuisikään asti. Tämä antaa eväät menestykselle tutkimuksessa ja tuotekehityksessä, yritystoiminnassa ja työpaikkojen synnyttämisessä. Korkean työllisyyden myötä jokaisen kyläläisen ja kaupunkilaisen, myös tuensaajan, elämän laatu on korkeampi. Jokaisella on oltava mahdollisuus valita ja saavuttaa unelmansa – tuloihin ja sosiaaliseen taustaan katsomatta.
Kannattaa äänestää oikein.
Lisätty 06.02.2017