On väärin niputtaa kaikki maahanmuutto yhteen

Mitä mieltä maahanmuutosta – kysymykseen on vaikea vastata lyhyesti. Pakolaisuus sekä opiskelu- ja työperäinen maahanmuutto ovat eri asioita. Mustavalkoinen ajattelu maahanmuutosta kärjistyy etenkin vaalien alla. Usein kyse on asenteista monikulttuurisuutta kohtaan.

Työperäistä maahanmuuttoa ja siihen liittyviä toimenpiteitä pitäisi käsitellä työllisyyskysymysten alla. Opiskeluperäinen maahanmuutto liittyy ratkaisevasti tieteen kehitykseen, työ- ja elinkeinopolitiikkaan, sekä opiskelijan sosiaaliturva- ja toimeentulokysymyksiin. Humanitääristä maahanmuuttoa on lisäksi käsiteltävä yhdessä kehitysyhteistyön ja turvallisuuspolitiikan kanssa.

Monikulttuurinen ajatusmalli hyväksyy erilaisuuden. Sitä vastaan olisi kieltää suomalaiseen kulttuuriin kuuluva suvivirsi tai sianliha. Eri uskonnot ja kulttuurit voivat elää sovussa ilman, että toisen täytyy assimiloitua toiseen tai muuttaa omia tapojaan toisen vuoksi. Mielestäni ristiriitatilanteessa vieraat mukautuvat maan tapoihin. Esimerkiksi kasvot peittävät hunnut haluaisin julkisissa tiloissa kieltää, sillä kulttuurin sisällä niiden käyttöön kasvatetaan vain naiset, mikä on vastoin sukupuolten tasa-arvoa.

Olen opiskellut pääosan korkeakoulututkinnoistani kansainvälisillä linjoilla. Hallintotieteiden maisteriopinnoistani puolet olivat kulttuurien välistä viestintää. Opiskelukavereistani moni on lähtenyt maasta. Sitä kutsutaan aivovuodoksi. Ulkomailta tuleville opiskelijoille pitäisi myöntää oleskelulupa koko tutkinnon suorittamisen ajaksi. Nyt oleskelulupa myönnetään enintään kahdeksi vuodeksi kerrallaan. Oleskeluluvan pituuden pitäisi olla tavoitteellinen tutkinnon suorittamisaika, josta säädetään yliopistolaissa. Opiskelijoiden pitäisi voida työllistyä Suomessa tutkinnon jälkeen.

Opiskelu- ja työperäisellä maahanmuutolla voidaan paikata kestävyysvajetta. Suomessa syntyvyys on liian pieni. Työikäisten määrä vähenee, eikä nuorempia riitä maksamaan vanhempien ikäluokkien siirtymää pois työelämästä. Turvapaikan saaneet ovat usein nuoria miehiä, joiden työllistymistä pitäisi helpottaa: työlupien käsittelyaikoja lyhentää ja saatavuusharkinta poistaa. Turhaan byrokratiaan voi nykyisellään kulua useita kuukausia ennen kuin turvapaikan saanut saa tehdä työtä.

Humanitääristä apua täytyy antaa ja Suomella on siihen valmius normaalitilanteessa. Turvapaikanhakijoita on vuosittain noin 1 500 – 6 000. Vuonna 2015 maahan tulijoiden määrä oli yli 30 000 kun maailmalla oli pakolaiskriisi. Sen toistuminen on voitava estää antamalla hätäapua siellä, missä sitä tarvitaan. Tehdään rauhanvälitystä ja sotilaallista sekä koulutuksellista yhteistyötä. Lisäksi on tehtävä sopimukset kauttakulkumaiden kanssa – Suomi ei voi olla se pääteasema, jonne muualla käännytetyt turvapaikanhakijat kulkevat.

Radikalisoitumisen uhka on kasvattanut turvattomuutta. Liikkuvasta poliisista olen kuullut, että työtehtäviin ”liittyy hyvin usein muu kuin kantasuomalaistaustainen henkilö”. Toisissa lähtömaissa yleinen oikeuskäsitys eroaa Suomen laista ja kaikissa kulttuureissa esimerkiksi naisten asema ei ole yhtä arvokas kuin Suomessa. Kotouttamistoimia pitää kehittää. Poliisin läsnäolo ja varhainen puuttuminen on tehokas keino ennaltaehkäistä rikoksia. Viime vuonna esitettiin lähiöpoliisien palkkaamista. Hyvä suunta, mutta poliisien määrä ei silti ole vielä riittävällä tasolla.

Maahanmuutto ei ole paha asia. Todellisia uhkia ovat pakolaiskriisi, epäonnistunut kotouttaminen, työllisyyden kohtaanto-ongelma, kestämätön huoltosuhde ja työhön kannustamaton sosiaalipolitiikka. Aktiivinen syrjäytyneiden ja työttömien nuorten pelastaminen kouluun ja työelämään on tärkeää. Jokaisella on oltava yhdenvertaiset mahdollisuudet hyvään elämään taustasta riippumatta. On hyvä muistaa, että kantasuomalaisten juuret ovat pääosin Keski-Euroopassa. Jo vuonna 1922 Suomessa on asunut yli 33 000 ulkomaalaistaustaista ihmistä. Meistä jokaisessa asuu pieni maahanmuuttaja.