Yhteinen koti - Mirita Saxberg

Muutto on henkilökohtaisen maailman mullistus joka taholle, niin muuttajalle kuin uudelle naapurustollekin. Oma uusi naapurini ihmetteli miksi vastakkaisen naapurin pihatielle johtaa hänen takapihaltaan polku, jonka vastakkainen naapuri on tukkinut pensasistutuksin. Hän halusi käyttää minun pihani polkua, mutta kielsin, sillä olen istuttanut pihojemme yhtymäkohtaan kukkia enkä halunnut että minun pihallani kuljetaan. Uusi naapurini ilmoitti että hän rakentaa pihansa ympärille aidan, ellei saa käyttää vastakkaisen naapurin pihatietä eikä minun pihani polkua. En halunnut puuaitaa rajalle. Se olisi tullut kukkapenkkini päälle ja näyttänyt ikävältä.

Olin itsekäs. Miksi en sallisi naapurini kulkea pihallani? Siksi että olin tottunut siihen miten asiat ovat. Kuitenkin sopuisa yhdessä eläminen ja tasavertaisten mahdollisuuksien aikaansaaminen vaatii sopeutumista – sekä minulta että naapuriltani. Siirsin kukkapenkin ja nyt kuljemme samaa polkua.

Maista muutetaan ja maihin muutetaan yhtä varmasti kuin ihmiset asuvat useammassa kuin yhdessä kodissa elämänsä aikana. Tai lastenlastemme elämän aikana. Vuosien 2012-2014 maahanmuuton keskiarvoon perustuen Suomessa elää enemmän maahanmuuttajia kuin kantaväestöä vuonna 2145. Muuttuviin tapoihin sopeutuminen ja sopeuttaminen on tärkeää, jotta sopu ja kansallinen sivistys säilyy.

Suomeen asumaan jäävien maahanmuuttajien koulutus ja työllistymisen edistäminen onkin ensiarvoisen tärkeää. Sopeuttamiseen nyt ja tulevaisuudessa suunnattavat varat ovat tärkeintä kansallista kestävän kehityksen ja sivistyksen politiikkaa. Asenteet ja tunteet ovat yksilöllisiä, eikä niitä tule toisten arvottaa. Silti sopeutuminen edellyttää peiliin katsomista ennen muutoksen kohtaamista. Uhka kääntyy yhteiseksi mahdollisuudeksi.