Opetus- ja kulttuuriministeri Grahn-Laasonen kiirehtii uudistuksia perhevapaisiin yhdessä Kokoomusnaisten kanssa. Tänään julkaistussa tiedotteessa hän toteaa, että hallitusohjelman mukaisen tukijärjestelmien uudistamisen tavoitteena on parantaa työkykyisten ihmisten mahdollisuuksia työssä käyntiin. Perheiden hyvinvointia ja työelämän tasa-arvoa edistäviä uudistuksia on tehtävä pian. Tulevaisuudessa kaikkien tulisi saada ilmainen osa-aikainen varhaiskasvatus. Olen ministerin kanssa ehdottomasti samaa mieltä.
Millaisia uudistuksia sitten kaivataan?
Tämä johtuu siitä, että vanhempainvapaan käyttävät yleisesti äidit. Sitä seuraavan kotihoidon tuen käyttävät yleisesti äidit. Vanhenpainvapaan korvauksen perusteena on äidin palkka ennen lapsen syntymää. Mikäli äiti on pysynyt pois työelämästä kahden tai useamman lapsen syntymän välillä maksimissaan kolmen vuoden ajan, tuen perusteena pidetään edellisen ansiotyön palkkaa (tai yritystuloa). Tunnen äitejä, jotka eivät ole käyneet työssä yhdeksään vuoteen, sillä lapset on hankittu tämän tukijärjestelmän mukaisesti kolmen vuoden sykleissä. On hienoa että nyt tehdyt uudistukset tasaavat ”vauvalaskua” naisvaltaisilla aloilla, mutta paljon on vielä tekemättä.
Olen pelkästään iloinen, jos ns ydinperheissä lasta voidaan hoitaa kotona ainakin kolmevuotiaaksi saakka. Vanhemman läheisyys on ehdottomasti pienen lapsen etu. Vanhempia on kuitenkin yleensä aina kaksi, vaikka nämä eivät asuisikaan yhdessä. Lapsen edun mukaista on sallia lapselle mahdollisuus nauttia molempien vanhempien läheisyydestä mahdollisimman tasavertaisesti – etenkin eroperheissä. Ikävä kyllä, tätä nykyinen perhevapaajärjestelmä tukee erittäin huonosti. Etävanhempia on vielä enemmän kuin kahdessa kodissa asuvia lapsia. Oppilaaksiottoalueiden – varhaiskasvatus- ja koulupaikkojen määräytymisien kannalta – sekä lapsilisien ja muiden tukien takia olisi tärkeätä, että eroperheiden lapset huomioidaan lainsäädännössä.
Miten lapset ja vanhemmat voisivat paremmin?
Ministerin mielestä vanhempainvapaajakson pidentäminen ja kotihoidontuen lyhentäminen olisi tasapuolisin ratkaisu. Olen samaa mieltä. Lisäksi päiväkotipaikkoja on oltava riittävästi jokaisessa kunnassa, eivätkä ryhmäkoot saa missään kasvaa liian suuriksi. Tarvitaan lisää ammattitaitoista henkilökuntaa. Eroperheiden lapsilla pitäisi olla mahdollisuus asua virallisesti kahdessa osoitteessa. Vanhempien pitäisi voida jakaa lapsilisät ja tuet, mikä tasaisi elatusmaksuja ja vähentäisi huoltajuuskiistoja.
Yhdenkään vanhemman ei pitäisi joutua valitsemaan onko hän etävanhempi vai lähivanhempi. Lapsella pitäisi olla luonnollinen pääsy sekä äidin että isän luo, asuivat vanhemmat sitten yhdessä tai erikseen. Inhimillisten syiden pitäisi olla keskeisin lähtökohta perhevapaauudistukselle. Raha ja työ seuraa luonnollisesti perässä, sillä hyvinvoivista lapsista kasvaa hyvinvoivia isiä, äitejä ja työntekijöitä. Perhevapaauudistus on paikka Suomen hyvätuottoisimmalle investoinnille!
Lisätty 15.12.2016
