Sanaa ”koulukiusaaminen” on toistettu niin monta kertaa, että se ei enää kuvaa ilmiön vakavuutta. On puhuttu enemmän kuin tehty. Kiusattu lapsi ei saa apua kuuntelemalla julkkisten kiusaamiskokemuksia. Kiusaajat eivät lopeta vainoamista istumalla jälki-istuntoja. Opettajat, perheet ja koululääkärit eivät saa tukea ongelmatilanteisiin lukemalla KiVoja oppaita. Kiusaaminen ei lopu sillä, että koulussa laaditaan suunnitelma, jossa lukee mitä pitäisi tehdä. Kiusaaminen tuntuu juurtuneen kouluihin.
Pieni kiusa voi kuitenkin täyttää rikoksen tunnusmerkit. On aika puhua kiusaamisen alle haudatuista asioista niiden oikeilla nimillä: pahoinpitely, vainoaminen, laiton uhkaus, salakatselu. Kiusaaminen on henkistä ja fyysistä väkivaltaa. Musta silmä on helpompi huomata, kuin elämää hallitseva pelko ja ahdistus. Uhreille kokemusten kertominen on usein hankalaa. Jotta koulut – tai edes vanhemmat – voisivat huomata oireet, on aikuisen tunnettava lapsi tai nuori. Opettajan työtä tehneenä on myönnettävä, että lisääntyneet opetuksen oheistyöt haukkaavat sen ajan, jonka mieluummin olisi oppilaiden kanssa läsnä. Oppilaista ei saa enää puhua, elleivät he ole opettajien yhteisopetuksessa. Kenellä on aikaa kohdata lapsi?
Vastuuta pallotellaan kouluterveydenhuollon, opetustoimen, vanhempien ja poliisin välillä. Alle 15-vuotiaat eivät kuitenkaan ole rikosoikeudellisessa vastuussa teoistaan. Aikuisten maailmassa rangaistavat teot ovat lasten maailmassa sallittuja, eivätkä poliisin resurssit riitä jatkuvaan ennaltaehkäisevään toimintaan. Asetus koulu- ja opiskeluterveydenhuollosta osoittaa vastuun kouluissa tapahtuvan väkivallan ehkäisystä kouluterveydenhuollolle, mutta kyselylomakkeet tai satunnaiset tapaamiset eivät ole riittävää läsnäoloa. Uhriksi joutuva lapsi voi kärsiä mielenterveyshäiriöistä vielä vanhempanakin. Viime vuonna mielenterveys- ja päihdeongelmien hoitokulut olivat reilut kuusi miljardia euroa sairaus- ja työkyvyttömyyskorvauksineen. Nuorten masennusoireet ovat edelleen kasvussa – koulukiusatut lapset ovat tulevaisuuden sote-toivoja.
Vastuu kouluväkivallan tunnistamisesta ja lopettamisesta on kouluilla. Vastuu koulujen toiminnan valvomisesta on kunnilla. Perusopetuslain mukaan opetukseen osallistuvalla on oikeus turvalliseen oppimisympäristöön. Kuitenkin 80% kasiluokkalaisista on sitä mieltä, että aikuiset eivät puutu koulukiusaamiseen. Niin kauan kuin kouluväkivalta jatkuu, syyllistyy opetuksen järjestäjä laittomuuksiin. Kuka valvoo lasten ja nuorten oikeuksia? Koulukiusaamisen ehkäisyyn ja puuttumiseen on määrättävä vastuuhenkilö kuntapäättäjien keskuudesta. Hänen tehtävänsä olisi varmistaa ja valvoa, että tulevaisuuden kouluissa ei kiusata. Lasten rikosten lopettaminen on aikuisten asia. Aikuisten asia on poliisiasia.
Kiusaaminen ei ole vitsi -hyväntekeväisyystapahtuma Helsingin Narinkkatorilla aprillipäivänä 1.4. klo 11-16. Tervetuloa kuulemaan asiantuntijoiden ja päättäjien näkemyksiä keinoista, joilla koulukiusaamisen ongelmiin voi käytännössä puuttua. Mukana mm. Aseman Lapset ry, Helsingin poliisi, Innokampus ja poliisibändi Mansikkakesä. Kolumnissa esitetyt tiedot perustuvat nuorisolääkärin tilastoihin sekä oikeustieteiden kandidaatin tutkielmaan (Forss, 2016).