Pakkolaki vs kilpailukyky – Turnaus suomalaisten sosiaalisesta pääomasta

Työmarkkinaneuvottelut osoittavat jälleen miten valta jakautuu poliittisen ja taloudellisen eliitin keskuudessa. Kuka päättää siitä mitä päätetään? Kyseessä on valtakamppailu, vaikka jokainen taho uskoisikin puhaltavansa yhteen hiileen.

Poliittinen päätöksenteko ei ole muutamien johtajien päätösten lopputulema, vaan useiden eri sidosryhmien etuuksien ajama kompromissi. Päätökseen suunnasta minne kumartaa ja minne pyllistää vaikuttavat henkilökohtaiset asenteet – uskomukset siitä mikä on paras ratkaisu. Vaikka kyse on kollektiivisesta toiminnasta, kiinnostavaa prosessissa on huomata neuvottelijoiden yksilölliset valmiudet ja intressit, sekä päämääriin pääsyyn vaikuttavat sosiaaliset suhteet. Yhteiskunnallisessa mittakaavassa tämän trendikkään sosiaalisen pääoman tulisi tehostaa taloudellista kilpailukykyä ja julkista johtamista. Sosiaalinen pääoma ei kuitenkaan ole ainoastaan hyöty, vaan myös haitta, sillä eroavaisuudet yksilötason sosiaalisessa pääomassa ja rajut vastakkainasettelut valta-asemissa rajoittavat kollektiivista toimintakykyä.

Uskomukset, arviointikyky ja status vaikuttavat asemoitumiseen valtahierarkiassa. Tietoisuus omasta sijoittumisesta poliittisella pelikentällä vaikuttaa keinoihin valita toimintastrategioita ja käyttää vaikutusvaltaa. Sosiaaliset valtasuhteet ovat tärkeässä asemassa kun tarkastellaan kansallisten johtajien suoriutumista ja tehokkuutta, sekä sosiaalisen pääoman hyviä ja huonoja vaikutuksia yhteiskunnallisella tasolla. Palkintopallilla ei kuitenkaan jaeta mitaleja pelaajille, vaan pokaali on joukkuetason hyvinvointi. Sosiaalinen media perinteisten ohella vaikuttaa yhteiskunnallisten johtajien käsitykseen pelikentästä ja omasta suoriutumisestaan pelissä. Ja jokainen tietää mikä tunne tulee siitä kun buuataan. Sinä olet osa valtataistelua. Kannusta, älä lannista.

Poliittiset johtajat ovat jo päässeet yksimielisyyteen toimista, joilla saavutetaan pitkän tähtäimen yhteiskunnallinen hyöty. Hyväsydämisen johtajan elkein hallitus edelleen pitää ovea auki markkinatalouden johtajien läsnäololle neuvottelupöydässä. En ole varma eleen eteenpäin vievästä voimasta, mutta olen iloinen siitä että osapuolet ovat halukkaita sopimaan. Ja siitä että kilpailukykytoimet, nk. pakkolait ovat jäissä neuvottelujen ajan. Toivon että näin myös jokaisen neuvottelijan hatussa pysyvät jäät ja katseessa avara akateemisuus, jotta kompromissit pohjautuisivat konsensukseen ja asiantuntemukseen. Poliittisella pelisilmällä katsoen työmarkkinaneuvotteluiden tärkein päämäärä olisi saada enemmistö kansasta seisomaan päätöksien takana, sillä ainoastaan samassa joukkueessa pelaten suomalaisten yhteinen sosiaalinen pääoma toimii kansallisena hyötynä, ei haittana. Kilpailukykynä, ei pakkolakina.