Autot kuuluvat Helsinkiin – kaikki liikkumismuodot on huomioitava liikennesuunnittelussa

Autot kuuluvat Helsinkiin

Viime vuosina meitä helsinkiläisiä autoilijoita on ihmetyttänyt kaupungin liikenneratkaisut ja –suunnitelmat. Autoilu on muuttunut hankalaksi. Tiet muuttuvat kevyen liikenteen väyliksi ja parkkipaikkoja ei löydy riittävästi edes metroradan varrelta. Eivätkö autot ole enää tervetulleita keskustaan?

Autojen määrä ei tule vähenemään. Auto on edelleen se kätevin ja nopein kulkuneuvo paljon liikkuville kaupunkilaisille ja lapsiperheille. Vanhemmat kuljettavat lapsia kouluihin, päiväkoteihin ja harrastamaan. Autoilu on erityisen tärkeää yrittäjille ja työnsä puolesta liikkuville. Yrittäjien elinkeino riippuu mahdollisuuksista autoilla; taksien ja tavarankuljetusten pääsyn on oltava esteetöntä kaikkialle. Hoivapalvelun autojen on päästävä lähelle ihmisten koteja.

Kuitenkin jo pitkään kehitys on kulkenut siihen suuntaan, että autoilijoiden elintilaa on kavennettu Helsingissä monin eri tavoin. Kaupunkibulevardeja ja raitioliikennettä rakennetaan, mutta keskustatunnelia vastustetaan. Yhä useampi katu halutaan sulkea yksityisautoilulta: Aleksanterinkatu, Iso Roobertinkatu, Hämeentie ja nyt puhutaan jo Postikadusta, Kaivokadusta sekä Esplanadeista.

Pysäköintipaikkoja on jatkuvasti liian vähän liityntäkohdissa, joissa lähiöistä kaupunkiin kulkevat työmatkalaiset voisivat vaihtaa metroon tai junaan. Sähköautojen latauspaikkoja ei ole tarpeeksi missään päin kaupunkia. Yhä useampi valitsee, ettei enää käy keskustassa ollenkaan. Uusissa kaupunginosissa on pienennetty parkkipaikkojen minimimäärää. Ja lisää lunta tupaan on tulossa.

Pääkaupunkimme keskustan liikkeet ja ravintolat ovat henkitoreissaan. Jos nykyinen kehityssuunta jatkuu, myös keskustassa ilman autoa asioiva latte-kansa kärsii. Kahvikuppeja on vaikea toimittaa kauppojen lastauslaitureille ilman kumipyöriä. Ei ole järkevää rajoittaa maan päällä kulkevaa autoliikennettä, ellei sujuvampaa kulkuväylää rakenneta ensin maan alle.

On tärkeää, että kaikkia liikkumismuotoja kehitetään tasapuolisesti. Se vähentää ruuhkia, lisää turvallisuutta ja tukee kestävää kehitystä. On hienoa, että me helsinkiläiset voimme valita kulkea jalan, julkisilla liikennevälineillä tai hyvin suunniteltuja pyöräteitä pitkin. Omalla autolla liikkumisen on oltava tasavertainen vaihtoehto näiden rinnalla. Useimmat meistä helsinkiläisistä käyttävät jatkuvasti kaikkia liikkumismuotoja rinnakkain.

Me olemme perustaneet Autot kuuluu Helsinkiin –ryhmän Facebookiin. Haluamme herättää asiallista keskustelua yksityis- ja ammattiautoilun puolesta. Emme hyväksy sitä, että kaupungin päätökset eivät ota autoilijoita riittävästi huomioon.

Liity ryhmään ja kerro mielipiteesi. Mikä sinua autoilijana jurppii, mitä pitäisi ottaa huomioon suunnittelussa ja minkälaisiin tilanteisiin olet törmännyt omassa arjessasi? On myös aina hienoa lukea kehuja – toimiiko homma jossain kuten pitääkin?

Mirita Saxberg
Kaupunginvaltuutettu, opettaja, äiti
Hallituksen varajäsen, Helsingin Yrittäjät
Kuntavaaliehdokas Laajasalosta (kok)

Pekka Pirkkala
Yrittäjä, tuottaja, isä
Hallituksen jäsen, Helsingin Yrittäjät
Kuntavaaliehdokas Vuosaaresta (kok)