Viime viikolla uutisoitiin, että Helsingin kaupunki haluaa lakkauttaa leikkipuistoja. Minä olen eri mieltä. Leikkipuistot eivät ole vain keinuja ja liukumäkiä. Ne ovat lähipalveluja, jotka mahdollistavat lapsille terveen kasvun ja oppimisen sekä vanhemmille tilaisuuden kohdata muita samassa elämäntilanteessa olevia aikuisia – tai ylipäänsä löytää sisätilan, jossa pienen lapsen kanssa voi viettää aikaa ja ruokailla. Ilman näitä kohtaamispaikkoja moni perhe jää yksin.
Leikkipuistotoiminta on kysytty ja kustannustehokas tapa tukea pikkulapsiperheiden hyvinvointia
Leikkipuistotoiminta on matalan kynnyksen palvelu, johon jokainen voi osallistua ilman pitkiä hakuprosesseja tai maksuja. Nykyisellään kaupunki tarjoaa perheille leikkipuistoissa avoimen varhaiskasvatuksen palveluita, kuten vauva- ja taaperoaamuja, muskaria ja lorutuokioita. Perhetalo Sahrami Vallilassa on hyvä esimerkki tästä toiminnasta.
Esitän, että lakkautusesitys palautetaan ja perhetalo Sahramin toiminta jatkuu ennallaan.
Lähipuistoa ei voi korvata kaukana sijaitsevalla puistolla
Helsingin kasvatuksen ja koulutuksen toimiala esittää, että muutamien leikkipuistojen, kuten perhetalo Sahramin toiminta lopetetaan. Toiminnan suunnitellaan jatkuvan eri osoitteessa ja eri aukioloaikoina. Tämä olisi valtava menetys monelle perheelle, eikä palvelu enää olisi yhtä saavutettava vauva- tai taaperoikäisten lasten kanssa. Kaukana sijaitseva palvelu ei ole lähipalvelu.
Olen saanut epätoivoista palautetta huolestuneilta vanhemmilta:
”Sahramin toiminta on ollut minulle henkireikä ja suunnaton helpotus vaativan vauvavuoden aikana.”
”Sahrami on ainoa pikkulapsille suunnattu sisätila, jossa voi käydä myös iltapäivisin. Käytämme paikkaa juuri iltapäivisin, koska vauva nukkuu pitkät päiväunet aamupäivällä. Muut leikkipuistot sulkevat ovensa keskipäivällä, eikä meille jää vaihtoehtoja.”
”Täällä olen saanut vertaistukea ja tavannut muita vanhempia. Tämä paikka on saanut minut tuntemaan, että pärjäisin kahdenkin lapsen kanssa. Ilman sitä olisin voinut uupua.”
Leikkipuistot ovat Helsingille edullinen tapa tukea perheitä
Taloudelliset perustelut eivät vakuuta. KASKOn toimialalla on taloudellisia paineita, mutta tässä tapauksessa säästöt eivät ole kestävällä pohjalla. Pienten lasten hoitaminen kotona on perheiden valinta. Helsingin strateginen tavoite on varhaiskasvatuksen osallistumisasteen nostaminen, mutta tätä ei tule tehdä vauva- ja taaperoikäisten lasten kotihoidon tai vanhempien valinnan mahdollisuuksien kaventamisen kustannuksella. Kaupunki ylläpitää paljon kalliimpiakin palveluita – miksi juuri pikkulapsiperheille tärkeää toimintaa lakkautettaisi? Näissä perheissä kasvaa tulevaisuus.
Leikkipuistot ovat kenties yksi kaupungin parhaita tapoja tukea lapsiperheitä. Avoin varhaiskasvatustoiminta on edullista, helposti saavutettavaa ja aidosti tarpeellista.
Palautetaan lakkautusesitys virkavalmisteluun ja turvataan aktiivisessa käytössä olevien lähileikkipuistojen toiminta
Teemme päätökset kasvatus- ja koulutuslautakunnan kokouksessa 4.2.2025. Esitän, että lautakunta palauttaa esityksen valmisteluun siten, että Sahramin toiminta jatkuu ennallaan nykyisessä osoitteessaan Kangasalantie 11. Kaupungin tulee ryhtyä tarvittaviin toimiin toiminnan jatkumisen turvaamiseksi. Kannatan myös leikkipuisto Tullinpuomin toiminnan jatkumista.
Jokaisen leikkipuiston kohdalla tilanne on harkittava nykyinen käyttö huomioiden. Osa nyt lakkautettavaksi esitetyistä leikkipuistoista, kuten Puuskakulma Laajasalossa, on nykyisellään varhaiskasvatuksen käytössä ja sen kehittäminen päivähoitotarkoituksessa on järkevää. Laajasalon Yliskylässä on aktiivisessa toiminnassa ainakin leikkipuisto Kiiltotähti, jossa olen käynyt omien lasten kanssa, kun he olivat vielä kotihoidossa alle 2-vuotiaina.
Myös Paloheinässä leikkipuisto Soihtu on ollut jo pitkään suljettuna ja tilat ovat olleet päiväkodin
esiopetuksen ja yksityisen palveluntuottajan käytössä.
Tämä ei ole vain yksittäinen päätös – tämä on arvovalinta.