Talous on terveellä pohjalla, kun veroja maksetaan vähemmän

Mirita Saxberg Työ ja yrittäjyys palkitsee

Työn ja yrittäjyyden pitää palkita. Talous on kunnossa, kun kunnallisvero on matala ja veronmaksajien määrä korkea. Muidenkin kuin yrittäjien on tervettä arvostaa yrittäjiä: kauppiaita, kampaajia tai suuria työnantajia. Yksityiset voivat tuottaa nykyistä suuremman osan julkisista palveluista, joiden laatua ja hintaa kaupunki säätelee. Kaikille jää lopulta enemmän rahaa elämiseen, kun terveelle markkinataloudelle annetaan tilaa. 

Verotusta on varaa laskea

Ongelma on sitkeästi se, että ansiotuloverotus rokottaa liikaa työtä ja samalla sosiaaliturvajärjestelmä ei kannusta työhön. Reilu lähtökohta on se, että jokainen maksaa yhteistä hyvää suhteellisesti varojensa mukaan. Verotuksen progressio on periaatteena toimiva, mutta se on liian jyrkkä keskituloisilla. Kokonaisveroaste on haitallisen korkea. Rahojen täytyy riittää elämiseen etenkin talouksissa, joissa asuu lapsia ja vanhuksia. Monet puolueet esittävät verojen nostamista. Näin ei kuitenkaan ole kokoomuksen linja, sillä se ei olisi missään nimessä hyvää taloudenpitoa.

Mielestäni kuntaveroa on syytä laskea, eikä menoleikkauksiakaan tarvitse esittää. Matala veroaste ja laajempi veropohja lisäävät kaupungin elinvoimaa. Helsingissä on laskettu kuntaveroa jo aiemmin ja nyt sitä on varaa laskea vielä lisää. Näin ostovoima paranee, yrittäjyys kannattaa, työpaikkoja syntyy lisää ja talous kasvaa. Tällä tavalla veroja kertyy, talous pysyy vakaana ja palveluja on pysyvästi tarjolla. Näin voidaan tarjota myös parempaa sosiaaliturvaa sitä tarvitseville. 

Kaikkia nykyisiä palveluja ei kannata tuottaa julkisin varoin

Helsingin kaupunki työllistää eniten ihmisiä koko Suomessa. Me helsinkiläiset maksamme veroina palkan kaupungin noin 39 000 työntekijälle. Kuitenkin yksityiset ja kolmannen sektorin toimijat, eli yritykset ja järjestöt, tuottavat tavallisesti palvelut kustannustehokkaammin kuin julkinen sektori. Markkinaehtoinen kilpailu lisää palvelujen saatavuutta ja laatua sekä madaltaa palvelujen asiakashintoja. Kilpailu tuo palvelut lähelle ihmistä ja tuo kaupungille enemmän verotuottoja.

Yritykset luovat työpaikkoja ja maksavat leijonanosan kaikkien hyvinvoinnista. Julkisen sektorin tärkein tehtävä on järjestää ne yleisen hyvän palvelut, joita yksityiset markkinat eivät voi tarjota kaikille tasapuolisesti. Näitä ovat esim. perusterveys, poliisi, hätäapu, liikenneverkosto ja ulkoalueet, sekä varhaiskasvatus ja koulut. Näitäkin voi kaupunki järjestää yritysten kautta ostopalveluna sekä parannellun palvelusetelijärjestelmän avulla. Kaupungin on valvottava palvelujen laatua ja hintaa.

Helsingin Yrittäjät julkaisi kuntavaalien alla uutiskirjeen, jossa esitellään kaupungin 17 yrittäjäehdokasta kuntavaaleissa 2021. Olen yksi heistä. Alla vastaukseni Yrittäjien kolmeen ajankohtaiseen kysymykseen:

1. Miten Helsingin elinvoimaa ja vetovoimaa pitäisi kehittää?
”Ensiksi siirretään kaupungin tuottamia palveluja yksityisille yrityksille. Markkinaehtoinen kilpailu lisää palvelujen saatavuutta ja laatua. Toiseksi lasketaan kunnallisveroa, jotta helsinkiläisten ostovoima paranee ja yrittäjillä kauppa käy.”

2. Miten edistäisit yrittäjyyttä Helsingissä?
”Sujuvoitetaan kaupungin byrokratiaa, joka tekee yrittäjien toiminnan tahmeaksi. Tarjotaan yrittäjille edullisia tontteja, toimitiloja ja mainostilaa. Annetaan verokevennyksiä ja parannetaan autoilun sekä pysäköinnin mahdollisuuksia keskustassa. Tuetaan uusien yritysten perustamista ja oppilaitosyhteistyötä. Otetaan palvelusetelit laajempaan käyttöön, jotta kunnallisia palveluja käyttävät ohjataan yksityisten yritysten asiakkaiksi.”

3. Tarvitaanko Uudellemaalle ruuhkamaksuja/tietulleja?
”Ei. Helsinki ei ole niin kuormittunut liikenteestä, että ruuhkamaksuilla saataisi aikaan hyötyä. Maksut päinvastoin kurittaisivat yrittäjiä, joiden elinkeino riippuu autoilusta monella tavalla, oli toimiala mikä tahansa.”

Kaupungin taloudenpidossa on asiat hyvin, kun veroprosentti on matala ja veronmaksajien määrä korkea. Yrittäjien arvostaminen kannattaa kaikkia.

Artikkeli päivitetty: 2.6.2021

Lue lisää:   1.Hyvässä Helsingissä maksetaan vähemmän veroja   2.Työ ja toimeentulo   3.Hyvinvoinnin 10 käskyä     4.Seniorit ovat harmaata kultaa      5.Kehitysvammaiset ja palkka 6.Uudistukset mikro- ja pienyrittäjille    7. Tulevaisuus on yrittäjän paratiisi    8.Elinkeinonharjoittajat ja freelancerit

Mirita Saxberg

Viestinnän yrittäjä, Kaupunginvaltuutettu (kok)
Helsingin Yrittäjät Itä-Helsinki ry – hallituksen jäsen
Helsingin Yrittäjät ry – hallituksen jäsen