Kahden kodin lapsia ei kalkkis käsitä

On vaarallista, että päätökset junnaavat jatkuvasti kalkkiviivoilla kahden kodin perhepolitiikassa. Monen viranhaltijan ja poliitikon käsitykset perheistä rajoittuvat edelleen ydinperheisiin ja yksinhuoltajiin. Kuitenkin useat sadat tuhannet lapset asuvat vuoroin kahdessa eri osoitteessa. Näiden eroperheiden, uusioperheiden ja yhden aikuisen yhteishuoltajaperheiden osuus lapsiperheistä on varovaistenkin arvioiden mukaan noin 26 prosenttia. Tarkkaa määrää kahden kodin lapsista […]

Read more

Tehokas koulukiusaamisen ehkäisy säästäisi miljardeja

Peruskoulun yläluokkalaisista lähes 10 000 lasta ja nuorta kokee kouluissa tapahtuvaa henkistä tai fyysistä väkivaltaa useammin kuin kerran viikossa. Joka polvessa kerrotaan kokemuksia koulukiusaamisesta. Monen masennuksesta tai ihmissuhdeongelmista kärsivän nuoruudessa on ollut läsnä yksinäisyys, syrjäytymisen tunne, pelko ja ahdistus. Tähän ei suomalaisilla ole varaa.  Opettajat ovat vastuullisia ja useimmissa kouluissa ongelmiin varmasti puututaan. […]

Read more

Kiusaaminen on kärsinyt inflaation – koulu polkee lasten oikeuksia

Sanaa ”koulukiusaaminen” on toistettu niin monta kertaa, että se ei enää kuvaa ilmiön vakavuutta. On puhuttu enemmän kuin tehty. Kiusattu lapsi ei saa apua kuuntelemalla julkkisten kiusaamiskokemuksia. Kiusaajat eivät lopeta vainoamista istumalla jälki-istuntoja. Opettajat, perheet ja koululääkärit eivät saa tukea ongelmatilanteisiin lukemalla KiVoja oppaita. Kiusaaminen ei lopu sillä, että koulussa laaditaan […]

Read more

Kiusaaminen on kouluväkivaltaa

Koulujen arkea tuntemattomille sana ”kiusaaminen” saattaa kalskahtaa vastaavalta pieneltä rutinalta kuin ”kiukuttelu” tai jokin, mitä lapset tekevät pikkupahuuksissaan. Tällä viikolla A-studio avasi hyvin sitä, mitä koulukiusaaminen on. Se ei ole olankohautuksella kuitattavaa pikku kiusantekoa, vaan pahimmillaan raakaa väkivaltaa.  Nimittely, repiminen, pois sulkeminen, lyöminen, tavaroiden varastelu tai piilottelu, esineillä heittely, juoruilu, […]

Read more

Riittääkö varhaiskasvatusmaksujen alennus?

Jokainen vanhempi, jonka lapsi on esikoulussa tai päivähoidossa, tietää saavansa postia ainakin kerran kuukaudessa kun lasku lapsen varhaiskasvatuksesta kannetaan kotiin. Usein maksun määrä ei yllätä, sillä se perustuu itse ilmoitettuihin tuloihin. Ilmoituksessa kysytään vanhemman maksukykyä kuukausittaisten tulojen perusteella: palkka ansiotyöstä, yritystoiminnan tulot, osinkotuotot, pääomatulot ja mahdolliset tuet. Nyt päivähoidon ja […]

Read more

Lasten kiusaaminen on aikuisten asia

Koulukiusaaminen alkaa usein jo esiasteella. Alle kouluikäiset lapset ovat herkkiä tunnistamaan ryhmän dynamiikan: kuka päättää miten leikitään ja kuka jää usein leikkien ulkopuolelle. Oma pian viisivuotiaani tietää kuka on se joka tönii tai piilottelee toisten tavaroita. Toisinaan päiväkotipäivän jälkeen se päivä on ”maailman tyhmin päivä”, sillä joku on repinyt uutta […]

Read more